Tietoa lantionpohjasta

Lantionpohja, nimensä mukaisesti alimpana lantiossa ja keskivartalon lihakset edessä, takana ja sivuilla muodostavat yhdessä kehoamme kannattelevan tynnyrimäisen systeemin. Nämä lihakset ja niihin kuuluvat sidekudokset suojelevat ja pitävät paikoillaan vatsaontelomme elimiä, tukevat selkärankaa ja osallistuvat voimantuottoon kaikissa liikkeissämme ja toimivat jopa paikallaan ollessamme, kun pelkästään hengitämme. Lantionpohjan lihakset myös huolehtivat virtsan- ja ulosteenpidätyskyvystä ja ovat osallisina seksuaalitoiminnoissa. Yhdessä syvien vatsa- ja selkälihasten sekä pallean kanssa lantionpohjan lihakset huolehtivat vatsaontelon paineen säätelyn kautta kehomme tuesta korsetin tavoin.

Kaikki kehon rakenteet ovat sidekudosten kautta yhteydessä toisiinsa, joten myös häiriöt jonkin lihas-sidekudossysteemin toiminnassa vaikuttavat laajalle muuallekin kehoon. Ei siis ole mikään ihme, että vaikkapa virtsankarkailusta kärsivä kipuilee usein samalla alaselän kanssa ja ehkä menettää helposti tasapainonsa liukkaalla. Kaikki nämä hankaluudet voivat olla saman ongelmavyyhdin eri langanpätkiä. Lantionpohjan ja keskivartalon tuen löytäminen kaikkeen liikkumiseen huippu-urheilusuorituksesta tavalliseen arkipäiväiseen puuhasteluun on fysioterapian kovaa ydintä. Ilman kunnon perustaa koko talo sortuu; niin myös meidän kehomme.

© Fysioterapia Onnenpohja 2021. Kaikki oikeudet pidätetään.
Design & koodi ~ Neotar

Vieritä ylös